Lähdin tunnille saavuttuani ottamaan kuvaa jostain kohasta koulua kännykälläni. Vähän aikaa kierrettyäni päädyin ottamaan mallikseni koulun kakkosaulan/oleskelutilan käytävän ja sisennyksen. Palasin luokkaan ja tein suunnitelmani. Kun aloin tekemään työtä jouduin aloittamaan kolme kertaa alusta kun epäonnistuin luomaan itseä miellyttävää perspektiiviä.
Kun olin saanut kaikki reunat ja kulmat piirettyä, aloin soveltamaan ja improvisoimaan valitsellemani aluelle uutta ulkonäköä. Päädyin lopulta lievään surrealismiin ja aloin piirtämään kuvioita. Loin myös alueelle kellon, sohvan, säkkituolin ja uudenlaisen pöydän, jossa olisi korvatulpat ja suojalevyt.Väritykseen ajatteli heti alusta musta-valkois voittoinen värimaailma. Piristin kuitenkin teosta maalamalla sohvan, pöydän ja säkkituolin värikkäämmin. Maalausvälineitä käytin vain käytävän lattiaan ja huonekaluihin, kaiken muun väritin tai jätin värittämättä permanenttitussilla. Se korosti eri sävyn takia seinät paremmin lattiasta.

Tästä puhuimme jo palautetuokiossa, joten ei siitä nyt muuta, kuin että hieno, pyörryttävän psykedeelinen kokonaisuus!
VastaaPoista